torstai 26. maaliskuuta 2015

Kuulumisia Kanadasta

Sain eilen Etsyn kautta viestin Kanadasta Suzielta, että mun kimppu olisi valmis. Tai melkein. Siihen oli inspiraation kuvan mukaan livahtanut varteen violetti nauha, vaikka se oli myöhemmin korjattu mustaksi. Sepä ei haitannut mitään, sillä nauha on nyt vaihdettu, kimppu paketissa ja matkalla Suomeen. Mahtavaa :D Jonnin ajan kulutta pääsen ihan hypistelemään sitä.

Osasin odottaa hyvän näköistä lopputulosta, sillä mallikimput näyttivät niin hyviltä. Tekokimpuilta, mutta hyviltä sellaisilta. Olen nimittäin näihnyt sellaisia tekokukkakimppuviritelmiä, että oksat pois. Kyllä se taitaa olla niin, että myös kukkakimppuja saa todella eri laatuisina.

Kuvituksena pieni kurkistus kimpun väritykseen, joskin se ei varmastikaan tule kenellekään yllätyksenä :)


PS. Kävin sovittamassa nuo Minna Parikat, ja kyllä se nyt niin on, että Jodiet mä hankin, ellei syyskokoelmassa ole jotain todella sykähdyttävää :) 

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Pakkokenkä

Yllärivalssi toi eteen ihan oikean ongelman. :) Mikään harkitsemistani kengistä ei moiseen tanssiin sovi, vaan kaikissa on liian korkea korko (ja siis valssissa voi korko oikeasti olla liian korkea, jos olet jo valmiiksi varpailla niin mietipä kun pitää vielä nousta lisää. Ei muuten välttämättä onnistu, paitsi jos vietät kaikki päivät valmiiksi koroissa). Ensimmäinen ajatus oli että voi ei! Joudun kenkäostoksille. Mähän en siis oikeasti pidä oikeastaan minkään ostosten tekemisestä, saati kenkien silloin kun etsin jotain tiettyä.

Parin sekunnin päästä muistin Minna Parikan, ja tiesinkin heti, mitä kenkiä haluan päästä sovittamaan. Muistatteko kun joskus aiemmin haikailin Lulujen perään? No niistähän on se matalampi Little Lulu edelleen valikoimissa, ja siinä olisi juuri täydellinen 6cm korko valssaamiseen.  Täydellinen korko olisi myös kahdessa muussa mustassa kengässä. Klassikkokenkä Raquelistakin on nimittäin olemassa aavistuksen matalampi kenkä Jodie ja nyt kevään uutuus More the merrier on ehkä maailman söpöin pupukenkänen. Sopisi kivasti kaappiin valmistujais-Bugsien rinnalle :)

Näitä pitää käydä jossain vaiheessa sovittamassa, jotta voin olla kärppänä esimerkiksi aleissa. Yrittäjän palkalla ei meinaan Parikoita noin vaan ostella, niihin säästetään rahaa  :) Vitsailinkin Petelle, että perustan lipaston laatikkoon timantti-rahaston lisäksi Parikka-rahaston. Käteisenä kun on helpompi säästää tällaisia "pikkusummia".

Kaikki kengät on hintaluokaltaan 275-305€. Kuvat lainattu Parikalta :)




torstai 19. maaliskuuta 2015

Give me some music!

Moikka pitkästä aikaa!

Täällä ollaan edelleen hengissä, mutta viimeinkin meillä on saatu hiukan remonttia etenemään ja no, kun mies on niin paljon poissa niin kyllä sitä aika tiiviisti vietetään aikaa yhdessä kun ollaan kummatkin kotona. Blogi on siksi jäänyt vähän taka-alalle. Mulla ei valitettavasti ole vielä antaa minkäänlaista kuvamateriaalia remontin etenemisestä, eikä kyllä oikeastaan hääjutuistakaan.

Hääsuunnittelussa elellään sellaisessa suvantovaiheessa, että mitään ei oikein kannata vielä päättää ja miettiä. Kaikki isommat asiat on aika lailla hanskassa, ja pieniä ykistyiskohtia on ihan turha vielä miettiä, tai ainakaan mainita Petelle :D

Olenkin nyt viime päivät käyttänyt häämusiikkien miettimiseen. Meille on tulossa siviilivihkiminen juhlapaikalle (tai siis ainakin näin on suunniteltu!) ja suunnitteilla oli sisääntulo- ja poistumiskappaleet sekä kaason (ja/tai kälyn) esittämä lauluesitys. Meillä tuntuu olevan vain hiukan erimielisyyksiä siitä, minkälaiset musiikit on hyvät näitä ajatellen. Mulla olisi kyllä täydellinen sisääntulomarssi tiedossa, mutta jostain syystä Pete ei sillä lämpene. Lauluesitykseksikin olen mietiskellyt kaikenlaista, mutta mikään ei ole vielä tuntunut erityisen hyvältä.

Ehkä suurin ongelma on kuitenkin se, että pari päivää sitten käyty keskustelu tanssimisesta häissä yllätti täysin. Petehän ei siis tanssi, mutta ilmeisesti häissä pitää tanssia ja tanssin pitää olla nimenomaan valssi. Mutta hitsi kun kaikki suomalaiset valssit on jotenkin niin.. perinteisiä :D Jotain vähän erikoisempaa pitäisi siis löytää, mutta mitä?


maanantai 9. maaliskuuta 2015

Palanen paikoilleen

Tammikuun puolella ihmettelin blogissa sitä, miten ihmeessä kukista on tullut mulle niin iso kynnyskysymys. Pohdiskelin että haluaisin ehdottomasti oikeita kukkia, ja olen edelleen sitä mieltä, että oikeat kukat on kauniimpia. Jotenkin se ajatus siitä, että kimpun kohtalon saa tietää vasta pari viikkoa ennen häitä ahdisti.

Siksipä päätin tehdä sellaisen tempun, että tilasin sen silkkikukkakimpun. Nyt jos se näyttää hyvältä, voin pitää sen varalla, ettei oikeita jaloleinikkejä saa. Jos oikeita kukkia saa, niin pidän tekokukat töissä niin sen kanssa voi mallata kimpun pitämistä tai sitten isken sen maljakkoon täällä kotona, kun ei tänne oikeita kukkia voi tuoda :D Lisäksi aina on myös myymisvaihtoehto, uskon että sen saisi kyllä kaupaksi. Ja jos se ei miellytä minua niin myyntiin vaan, jollekin muulle se voi olla unelmien kimppu!

Kimpun tilasin Etsyn kautta Kanadalaisesta Bride in Bloom -kaupasta. Mulla on Etsystä niin paljon hyviä kokemuksia omista ja yrityksen ostoksista, että uskalsin ihan huoletta kimpun tilata. Toki se ei ole vielä tullut, sillä valmistumisajaksi on arvioitu toukokuu, mutta yhteydenpito Suzien kanssa on sujunut moitteettomasti. Laitoin Suzielle kuvan mallikimpusta ja sain tarjouksen. Tarjoukseen oli laskettu kimpun lisäksi yksi rannekukka ja kolme viehettä, mutta jätin ne pois nyt toistaiseksi - ajattelimme Jemma-kaason kanssa että Jemma on niin taitava askartelemaan kukkia, että voi sellaiset touhuta iltapuhteiksi - kankaista kun ei todella ole ompelimossa pulaa :D

Tulee mullekin iltapuhteita, kun pääsen askartelemaan koristeita - kertoilen niistä lisää myöhemmin. :)

Kuvituksena tässä postauksessa yksi Suzien tekemistä valmiista kimpuista. En noin yleensä välitä punaisesta (paitsi tukassani) tai kalloista, mutta tämä on kyllä kertakaikkisen upea!

kuva

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Kampausinspiraatiota

Olen katsellut viime aikoin paljon hiuskuvia, kun mitään konkreettista ei häiden eteen juuri nyt tehdä.  26% asioista on juhlat.fi:n mukaan hoidossa!

Mulla on kyllä mielessä yksi tietty kampaus, jota lähdetään toteuttamaan, mutta muista saman tyylisistä voi ottaa lisäinspistä ja ajatuksia sen ykköslookin tueksi. Kuten jo aiemmin mainitsin, mun heikkoutena on 50-luku ja victory-rollsit, eli tuttavallisemmin tortut.

kuva 
kuva 

kuva

kuva
kuva
Mun tukkaan tulee mustaa (tai oikeastaan ihan mustanruskeaa) punaista ja mahdollisesti violettia pidennystä (jos sitä löytyy). Pidennykset laitetaan klipseillä kiinni, koska stressaan aina punaisten pidennysten väriä: niiden pitäisi olla just eikä melkein, jos ne asuisi hiuksissa pysyvästi. Alunperin meillä oli Jemma-kaason kanssa ajatuksena, että tukka olisi torttua lukuunottamatta auki, mutta nyt olen kyllä mietiskellyt, että voisin tykätä enempi, jos sen saisi sidottua jollain lailla kiinni. Olen kuitenkin sellainen hikoilija, että mitä jos tukka menee ihan lähmäiseksi illan aikana?

Onneksi hommaan on aikaa, ja ehdin tehdä vaikka harjoitusversion ja kokeilla. Onhan noita häitä tulossa tässä vielä ennen omiani :)





keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Hemmotteluhoitoja

Olen ollut viime aikoina kiireinen hiukan erilaisissa asioissa kuin töissä. Toki töissäkin on ollut vähän kiirettä, mutta lisäksi mulla ilmeni pari viikkoa sitten mystistä jalan puutumista, joka lopulta paljastui jumiutuneeksi piriformikseksi. Hommaa korjailee nyt mun ihana ystäväni Ilona, joka on muuten ihan loistava urheiluhieroja, suosittelen lämpimästi. Kertoilen Ilonasta ja Ilonan jutuista lisää vähän myöhemmin.

Lisäksi käyn säännöllisesti vyöhyketerapiassa ja niska-hartiahieronnassa naapurin luontaishoitolassa ja ripsihuolloissa Day Spa Yadessa. Viime viikolla mulla oli taas ripsihuolto, joskin naurettiin Marian kanssa että ei mulla vielä siihen olisi varsinaisesti ollut tarvetta. Yaden uusi ripsiliima on kyllä ihan huippu! Koska kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin luvassa myös kuvia :) (ensimmäinen on ennen, ja kaksi seuraavaa jälkeen)

Tiesittekö muuten, että jos epäilet liima-allergiaa, voi senkin testata. Yadessa tytöt laittavat silmiin muutaman ihan ohuen ja lyhyen ripsen. Jos allergiaa ilmenee, niin ripset saa nopeasti pois. Suosittelen testaamaan jos allergiapelko on ainoa este ihanien ripsien laittamiselle!




Kaiken kehonhuollon lisäksi aloin viime viikolla treenaamaan naisten kymppiä varten. Lähden juoksemaan ystäväni Jennyn kanssa, ja koska Jennyn kunto on hippasen edellä mua, niin aika pitkä matka on kuljettavaksi ennen itse h-hetkeä. Kyllä tää tästä, huomasin jo viikon jälkeen kehitystä, eli ihan toivoton yritys tämä ei ole :)

*Postaus toteutettu yhteistyössä Day Spa Yaden kanssa*