lauantai 26. marraskuuta 2016

Hääpäivä, osa 4: Vihkiminen

Tätä tahtia kun postailen, niin juttua riittää vielä pitkälle ensi vuodelle. Tai sitten nakuttelen kaiken loppuun kahden viikon päästä alkavalla lomalla :) No, asiaan.

Pukeutumisen jälkeen odottelin että kaikki vieraat menisivät sisälle paikoilleen. Kuulin huhua että sulhanen ja bestmanit oli myöhässä ja ilmeisesti heilläkin oli jäänyt pukeutuminen viime tippaan, sillä sain solmia toisen bestmanin rusetin. Oli näin lähelle, ettei sulhanen nähnyt minua kun tuli etsimään bestmaniaan. Äiti ja Emma onneksi estivät :D



Meillä oli vihkimisessä tarkoitus olla ystäväni Kira soittamassa sisääntulokappale ja kaason lauluesitys, mutta polttareissani sattunut ranteen murtuma esti sen. Sisääntulomusiikki soitettiin siis nauhalta ja Kiran järjestämä sijainen soitti Jemman esittämän kappaleen.

Sisääntulomusiikkina meillä oli Love Actually -elokuvasta Portuguese love theme (kappale joka soi taustalla kun Jamie kosii Aureliaa). Olin miettinyt tarkkaan kohdat jossa lähdetään kävelemään, mutta lähetinkin vahingossa Jemman hiukan etuajassa. Itse olin pyytänyt äitiäni ihan viime metreillä saattajaksi, mikä oli hyvä, koska jännitys oli kova.



Muistan vihkimisestä jännityksen. En tiedä oikeastaan mikä siinä eniten jännitti, sulhasen näkeminen, käveleminen kaikkien katseen alla. Olin koko lyhyen vihkimisen ajan ihan jäykkä jännityksestä.
Odotin että itkisin koko ajan silmät päästäni, oletin että kyyneleet tulee viimeistään siinä vaiheessa kun Jemma-kaaso aloitti lauluesityksensä. Mutta mua ei itkettänyt yhtään. Taisin seistä tyhjyyteen tuijotellen koko vihkimisen ajan. Pete sen sijaan herkisteli koko vihkimisen. Jälkeenpäin olenkin naureskellut, että roolit menivät ihan eri päin kuin yleensä.

Jemma-kaaso esitti lainapianistin säestämän Antti Tuiskun Hyökyaallon. Huomattavasti rauhallisempana versiona kuin alkuperäinen. :)






Lauluesityksen jälkeen päästiin itse vihkimisosuuteen, joka oli lyhyt ja ytimekäs. Taisimme kummatkin rentoutua vasta kun alettiin vaihtaa sormuksia. En meinannut millään saada Peten sormusta pujotettua paikoilleen, ja se aiheutti vähän naurahduksia ja rentoutti tunnelmaa. Suudelman jälkeen ilme naamallani muuttui riemuidiootiksi, jota olin sitten koko loppupäivän.





Suudelman kohdalla kaaso painoi soimaan poistumismusiikkimme, jota olin jälleen suunnitellut etukäteen. Tämäkään suunnitelma ei käytännössä toiminut, mutta eipä se häirinnyt. Poistumismusiikkina meillä oli Canon Rock, eli Canon in D:n rokkiversio.


Meillä oli siis siviilivihkimen, ja vihkijän saimme Espoon maistraatista. Siviilivihkimisen peruskaava on erittäin lyhyt, mutta sinne olisi halutessaan saanut lisätä monenlaisia omia asioita. Meillä piti olla vielä loppuun Apassi-intiaanien rukous, mutta unohdin sen ihan kokonaan ja käskin kaasoa aloittamaan poistumismusiikin ennenkuin vihkijä ehti aloittaa runoa. Tämä ei haitannut, emmekä edes hoganneet tätä ennenkuin vasta kun vihkijä tuli jälkeen päin pyytämään unohdusta anteeksi. 

Näin jälkeenpäin mietittynä tajusin, että meidän olisi ehdottomasti pitänyt harjoitelle "vihkiseremonia" etukäteen. Kuunnella porukalla kaikki kappaleet. Mies ei muistanut että sulhanen tulee morsianta vastaan (varmaan koska viimeisimmistä häistä joissa hän on ollut, on niin kauan aikaa) ja nuo kaason ja meidän lähtemiset olisi pitänyt katsoa tarkemmin. Mutta kaikkein tärkein onnistui, eli sanoimme "tahdon" ja pääsimme naimisiin. :) 

Seuraava postaus käsittelee meidän onnittelujamme. Ties vaikka saisin sen aikaiseksi jo huomenna :) 

Kaikki postauksen kuvat on ottanut kuvaajamme Vilja Harala. <3 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti